Kaksi kertaa vuodessa Tampereen Akvaarioseuran jäsenet saavat postitse kotiinsa yhdistyksen jäsenlehden, Botian. Lehden koko on vuodesta 2016 alkaen A4 (ennen A5) ja painosmäärä noin 300 kappaletta. Lehti on yhdistyksen suurimpia kuluja ja työllistää noin kymmenkunta henkeä ympärivuoden. Botia on (meidän tietojemme mukaan) isoin suomenkielinen akvaariolehti. Botia-lehden ISSN numero on 1795-2395.
Botia-lehdessä julkaistaan monenlaisia akvaarioharrastukseen liittyviä artikkeleita ja yhdistyksen reissukertomuksia. Juttujen kirjoittajina toimivat sekä alojen ammattilaiset, että akvaarioharrastuksen juniorit. Julkaisemme mielellämme jäsenten kirjoittamia juttuja ja annamme palstatilaa valokuville. Sivun lopussa pääset lukemaan ilmaiseksi aikaisempien vuosien lehtiä. Tampereen Akvaarioseura haluaa tämän avulla tukea akvaarioharrastusta ympäri suomea. Ajatuksenamme on tarjota ajantasaista tietoa harrastuksesta kiinnostuneille ja pitkään harrastaneille.
ISO kiitos kaikille jäsenillemme, yhteistyökumppaneille, hoitoaltaille ja Tampereen Kaupungille, kun mahdollistatte lehden ilmestymisen!
Materiaalien toimittaminen
Voit lähettää jäsenlehden toimittajalle materiaalia Botiassa julkaistavaksi sähköpostitse: tampere@akvaarioseura.fi.
Alla suuntaa-antavat ohjeet PDF-ohjeet Botian sisällöntuottajalle (ei hätää autamme näiden kanssa!).
Vanhat numerot
Vanhoja Botian numeroita voi ostaa seuran tapahtumien yhteydessä. Vanhojen lehtien hinta on 5 €/A4-lehti ja 2,5€/A5-lehti. Kuluvan vuoden ja edellisen vuoden lehtien hinta on 9,50 € eli normaali Botian irtonumeron hinta.
Botian ilmoitusmyynti yrityksille
Tampereen Akvaarioseuran yhteistyökumppaneille mainostila Botia-lehdessä on ilmaista ja mainostilaa myönnetään sen mukaan, paljonko kyseinen liike antaa seuran jäsenille alennusta ostoksista.
Yhteistyökumppanit voivat halutessaan myös ostaa lisämainostilaa Botiasta. Annamme mielellämme lisätietoja osoitteesta tampere@akvaarioseura.fi.
Ilmoituskoot yrityksille:
Värillinen 1 sivu
Värillinen 1/2 sivua
Värillinen 1/4 sivua
Botia-lehtien web-versioina luettavaksi
Botia 2/2024:
Botia 1/2024:
Botia 2/2023:
Botia 1/2023:
Botia 1/2022:
Botia 1/2021:
Botia 2/2020:
Botia 1/2020:
Botia 2/2019:
Botia 1/2019:
Botia 2/2018:
Botia 2/2017: