
Tampereen Akvaarioseuralla on kerhotiloissaan varsin kattava akvaarioaiheinen kirjakokoelma, josta yhdistyksen jäsenet voivat lainata akvaarioteoksia (kirjoja, lehtivuosikertoja, videoita, multimediateoksia) kotiinsa tai tutustua niihin paikan päällä.
Kirjaston kaikki teokset on luetteloitu tietokantaan, joka löytyy Excel-formaatissa.
Lainausohjeet
Tutustu seuraaviin lainausohjeisiin huolellisesti.
- Tampereen Akvaarioseura ry:n kirjastoa ovat oikeutettuja käyttämään kaikki yhdistyksen jäsenet.
- Yhdellä jäsenellä voi olla kerrallaan lainassa korkeintaan kaksi teosta. Lehtivuosikerta luokitellaan yhdeksi teokseksi.
- Halutessasi lainata jotain kirjastosta, täytä kirjaston keltaisessa lainauskansiossa olevaan lainauslistaan tarvittavat tiedot huolellisesti (oma nimesi, lainattavan teoksen nimi ja numero) ja anna lista sitten päivättäväksi ja allekirjoitettavaksi hallituksen jäsenelle. Myös kirjoja palauttaessasi sinun on pyydettävä listaan allekirjoitus.
- Laina-aika on kaksi kuukautta. Teokset on kuitenkin palautettava ennen kesäkauden alkua, jolloin kirjastossa suoritetaan inventaariota.
- Palauttamatta jääneiden, kadonneiden sekä tuhoutuneiden teosten hankinta-arvo uutena sekä hankintakulut laskutetaan lainaajalta.
- Ole ystävällinen ja pidä kirjasto järjestyksessä. Teokset on järjestetty kirjastoon aihealueittain.
- Lehdet lainataan kokonaisina vuosikertoina kansioissa (ei siis yksittäisiä lehtiä).
- Osaa hyvin arvokkaista kirjoista ei lainata kotiin. Näiden kirjojen kohdalla menetellään kuten käsikirjastossa, eli niihin voi tutustua kerhohuoneella.
- Kuluvan vuoden lehtiä ei lainata kotiin, mutta niitä voi lukea seuran kerhohuoneella. Näin varmistetaan, että mahdollisimman moni pääsee tutustumaan uusimpiin lehtiin.
|