Teksti ja kuvat: Ossi Poijärvi
Argolebias nigripinnis, suomenkielisestä nimeltään mustaviuhkaevä, on sukunsa ylivoimaisesti suosituin laji killiharrastajien keskuudessa, ja sitä löytyy ajoittain jopa Euroopan isojen tukkujen valikoimasta.
Oma populaationi ’La Peregrina’ on peräisin Argeniinasta, ilmeisesti pääkaupunki Buenos Airesista, joka edustaa lajin eteläisintä levinneisyysaluetta. Olen aiemmin pitänyt kahta muutakin populaatiota, mutta joita en pääosin epäonnesta johtuvien ongelmien takia saanut lisääntymään. Nykyiset kalani sain helmikuussa aikuisina ja munia tulee mukavaa tahtia.Argolebias nigripinnis kuuluu muun sukunsa tapaan Etelä-Amerikan eteläisimpiin killeihin. A. nigripinnistä tavataan luonnossa Argentiinan ja Uruguayn alueilla, jossa talvet ovat kylmiä ja kalat elävät kylmimpänä kautena jäänkin alla. Kausilajeina nämä lajit eivät välttämättä tarvitse kylmää kautta, mutta mitä matalampi niiden akvaarion lämpötila on, sitä pidempi on myös elinikä.
Argolebiakset elävät kausittain täyttyvissä ja kuivuvissa lammissa, joissa vettä on noin 3/4 vuodesta ja kuumimpana neljäsosana vesi haihtuu ja lammikko kuivuu. Kuivuminen saattaa tapahtua kaksikin kertaa vuodessa. Tällöin aikuiset kalat kuolevat, mutta niiden munat jäävät pohjamutaan odottamaan sadekautta. Sateiden alkaessa lammikko täyttyy ja kalanpoikaset pääsevät jatkamaan lajinsa selviytymistarinaa.
Tuntomerkit
Lajin ulkonäköä hallitsee koiraiden syvänmusta väritys, jossa on valkoisen, kultaisen ja sinisen väreissä hohtavia pisteitä. Koiraan selkä- ja pyrstöevän heilahdellessa niiden reunoissa voi nähdä kirkkaan sähkönsinisen hehkun. Naaraat ovat värittömämpiä, niillä on epätasainen pistekuviointi vaalealla taustalla.
A. nigripinnis saavuttaa korkeintaan noin 5cm pituuden. Sisällä Argolebiakset eivät usein kasva aivan täyteen mittaansa, mutta ulkona saavuttavat helposti maksimikoon. Kutuaktit aloitetaan usein jo noin 2cm kokoisena.
Akvaario-olosuhteissa Argolebiasten elinikä on noin 9-12 kuukautta, joskus hieman enemmän. Elinikää pidentää viileä vesi, ja jos lajia pidetään pelkästään sisätiloissa, ei akvaario missään tapauksessa tarvitse lämmitintä. Yli 25°C lämpötilat ovat ongelmallisia ja niiden tulisi olla satunnaisia ja lyhytaikaisia. Omat kalani ovat olleet sisällä 18-20°C:n lämmössä, jossa ne ovat kasvaneet, kuteneet ja pysyneet terveinä. Siirtänen kalat pihalle huhti-toukokuussa 60-90-litraiseen muovipaljuun.
Ruokinta
Muiden sukunsa lajien tapaan A. nigripinnis ei tunnista kuivaruokaa syötäväksi. Itse ruokin kaloja toistaiseksi pelkästään elävillä grindalmadoilla, ja keväästä eteenpäin myös daphnialla, hyttysentoukilla ja kykloopeilla. Laji kuitenkin luultavasti oppii myös syömään pakasteruokaa. Pakasteruoan tulee kuitenkin olla ensiluokkaista ja kylmäketju katkeamaton, sillä jokapäiväisesti syötettynä pilaantunut pakasteruoka sairastuttaa kalat nopeasti.
Lisääntyminen
Lyhyehkön elinikänsä takia laji saavuttaa sukukypsyyden nopeasti, hyvällä ruokinnalla ja vedenvaihdoilla alle 2kk:n iässä. Terveet yksilöt kutevat jatkuvasti suurimman osan eliniästään. Argolebiakset kutevat pehmeään pohjamateriaaliin, jota käytännön syistä on järkevintä pitää pohjalla korkeareunaisessa lasi- tai muoviastiassa. Kutualustaksi kelpaa turve tai kookoskuitu, itse käytän kookoskuitua. Kuitua ja turvetta tulee olla astiassa vähintään muutaman sentin syvyydeltä. Kuidun/turpeen voi nostaa altaasta muutaman viikon välein, kuivata (ei kuivaksi, vaan ”meheväksi”) ja tarkastaa munien läsnäolon. Jos turpeessa on munia, se säilötään lähes, muttei täysin kuivana esimerkiksi minigrip-pussiin tai ilmatiiviiseen rasiaan noin kahdeksi kuukaudeksi. Kahden kuukauden kuluttua turve kastellaan uudelleen, jolloin ensimmäisten poikasten pitäisi olla kuoriutumisvalmiita.
Kaikki munat eivät useimmiten kehity samaa vauhtia. Tämäkin on osa evoluutiota, sillä yllättävä sade ennen sadekautta saisi munat kuoriutumaan, ja heti seuraava kuivuus tappaisi vastakuoriutuneet poikaset. Näin ollen osa munista kehittyy hitaammin ja jää odottamaan seuraavaa kastelua, joten yllättävä kuivuminen ei koidu lajin kohtaloksi.
Kutuakti alkaa koiraan kosiomenoilla, koiras tanssii löyhytellen eviään ja ruumistaan valitsemalleen naaraalle, ja jos yritys onnistuu, naaras seuraa koirasta ennalta varattuun kutupurkkiin. Pari asettuu kuono kohti turvetta n. 90 asteen kulmaan ja sukeltaa yhdessä kokonaan kutumateriaaliin, kadoten näkyvistä muutamaksi sekunniksi. Pian kalat pöllähtävät takaisin turpeesta, koiras yleensä ennen naarasta. Munat ovat nyt turvassa lammikon kuivumiselta ja populaation tulevaisuus turvattu.
Argolebias nigripinnis on erittäin viihdyttävä ja kaunis laji, jota on ilo kasvattaa. Se ei ole helpoin mahdollinen laji, muttei myöskään vaadi erityistä asiantuntemusta – riittävä paneutuminen lajin hoitoon ja vaatimuksiin on tarpeeksi lajin kanssa onnistumiseen.
Comments are closed